Prinsessan siivet

4.11.2010

Teksti: Kaarina Helakisa

Kuvitus: Heli Hieta

Otava 1999

Finlandia Junior -ehdokkaana 1999

 

 

 

 

 

 

 

Prinsessa sairastuu vakavasti ja koko valtakunta joutuu surun valtaan. Parantajia saapuu ympäri maita ja mantuja, tohtoreita on linnan portilla peninkulmien mittaisessa jonossa. Kukaan ei osaa parantaa prinsessaa. Jostain, kukaan ei tiedä mistä, saapuu mies ”parrakas ja sänkitukkainen, irtonenäinen ja lierihattuinen” joka lupaa parantaa prinsessan eikä tahdo mitään palkkiota. Ei puolta valtakuntaa, ei kuninkaantyttären kättä, ei pikkusormeakaan. Vaan parantamisen lisäksi hän antaa lahjan, josta ei ole lupa yrittää päästä eroon.

Outo mies parantaa prinsessan ja katoaa. Kaikki on hyvin hetken. Sitten prinsessalle alkaa kasvaa siivet, jotka lopulta ovat suuret ja kauniit. Prinsessa lentelee päivät pääksytysten, kuningatar häpeää suunnattomasti, kuningas on neuvoton. Mitä enemmän kuningatar yrittää saada tyttärensä pysymään sisällä ja jalat maassa, sitä innokkaammin tämä lentää. Lopulta vanhemmat ottavat tyttärensä puhutteluun ja koittavat saada tämän ymmärtämään että ihmisen on elettävä jalat maassa, lentohaihtattelu saa loppua.

Seuraavana päivä prinsessa lentää pois. Nyt on vanhempien julistettava kaikkialle se suuri varjeltu salaisuus jota he ovat hävenneet: prinsessalla on siivet. Kaikkialla valtakunnassa etsitään lentävää prinsessaa ja naapurivaltakunnissa ollaan halukkaita tutustumaan ihmeelliseen prinsessaan heti kun tämä palaa. Kaikki ikävöivät tätä. Tarina jatkuu ja lopulta päättyy onnelisesti.

Helakisan kieli on helmeilevää ja pulppuavaa; tarinan käänteet, siipien kasvun yksityiskohdat ja miljöö kuvataan runollisesti ja monisanaisesti. Tämän seurauksena pieni kuulija ei oikein jaksa tarinaan seurata. Onneksi Hiedan värikylläinen kuvitus kiehtoo pientä prinsessaikäistä tyttöä niin että puuduttavimman sanasolinan ohi päästään tarinassa eteenpäinkin. Kuvien värimaailma on syvä ja kirkas, kuvitus sopii saumattomasti yhteen kielen pulppuamisen kanssa. Tytär on meillä kertaalleen pyytänyt lukemaan tämän, mutta havaintojeni mukaan tutkailee kuvia itsekseen usein.

Sinällään tarina ja prinsessan omapäisyys ja omista näkemyksistä kiinnipitäminen on taas sitä esimerkillisyyttä jota varsinkin prinsessatarinoista pienille tytöille toivon (toki kaikesta kirjallisuudesta). Kirjallisuudesta kyllä löytyy omaa tietään kulkevia pikkupoikia ja isompiakin, mutta näitä omapäisiä tyttöjä malliksi pienille tytöille ei ole koskaan liikaa. Nämä ovat loistavaa vastapainoa klassisten satujen prinsessoille, jotka useimmin ovat toiminnan kohteena ja joiden kohtalona on odottaa prinssin suudelmaa tai pelastusta ja tulla annetuksi puolen valtakunnan kylkiäisenä isältä aviomiehelle.

Mainokset

Hämäräkirja

15.10.2010

Teksti: Hannele Mikaela Taivassalo

Kuvitus: Lena Frölander-Ulf

Suomennos: Henriikka Tavi

Alkuteos: Mörkerboken

TEOS & SÖDERSTRÖMS 2009

 

 

 

 

 

 

 

 

”Ukkonen jyrisee, mikä siellä ujeltaa? Voisiko se olla susi? Vai tuuliko siellä vain ulvoo? Tai jospa kauas puiden varjojen sekaan kätkeytyy jotain vielä pahempaa, jotain täysin tuntematonta. Jospa?”

Synkät mustavalkokuvat, uhkaava alku, Pientä (prinsessaa) pelotteleva hovimarsalkka ja yössä vaanivat velhot ja ryövärit, kuvissa esiintyvät hirviöt ja mustavalkoinen hämäryys. Mietin uskaltaako tätä pienelle pimeää pelkäävälle tytölle lukeakaan. Luimme kuitenkin ja vaikka neitiä pelotti matkan varrella (enemmän kuin Pientä), niin kirja oli selvästi mieleen ja herätti paljon keskustelua. Pelkojen käsittelyn lisäksi kirja herättää elämäntavallisia ja arvoihin liittyviä kysymyksiä: onko tärkeämpää istua aarrekasan päällä lukkojen takana murehtimassa mahdollisia ryöväreitä vai olla huolista vapaa ja onnellinen ilman omaisuutta. Riittääkö puunkolossa oleva asumus ja ystävän seura, miksei ne mene takaisin sinne linnaan? Mitä käy ryöväreille, jotka jäävät linnaan melskaamaan ja mitä hovimarsalkka tekee Pienen lähdettyä linnasta? Kirja jättää kiehtovalla tavalla kysymyksiä auki ja lapsen kanssa keskusteltaviksi, vaikka Pienen ja Raukan välinen lämpö ja onnellisuus vastaakin moneen asiaan.

 

Lisäplussaa kirjalle siitä, että päähenkilö, pieni tyttölapsi nimeltään Pieni, näyttää yhden mallin kohdata ja ylittää pelot. Aktiivisia tyttöpäähenkilöitä lastenkirjoissa ei ole koskaan liikaa.