Teksti: Kalle Güettler, Rakel Helmsdal

Kuvat: Áslaug Jónsdóttir

Suomennos: Sari Peltonen

Kustannus Oy Pieni Karhu

2010

 

 

 

 

 

 

Kirja siitä, miten pitää puolensa suurempaa vastaan. Joskus on paikallaan pienen ja kiltinkin karjaista ja tuoda mielipiteensä esiin – isomman valtaan ei tarvitse alistua. Ja kun kerran karjaisee kunnolla ja pitää puolensa, niin tasaveroinen ystävyys onkin yhtäkkiä mahdollista.

Minimalistinen paperileikkaus kuvitus ja kirjan fonttien vaihtelu toimivat hyvin. Suurikin hirviö, vaikka on ruma ja käyttäytynyt aiemmin häijysti, on lopulta sympaattinen. Pörheä pieni hirviö taas toimii esikuvana aralle lapselle, joka ristiriitatilanteessa ei uskalla pitää puoliaan.

Donaldson Julia, Scheffler Alex

Kustannus-Mäkelä 2004

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjan kannen möröt nähtyään tyttö oli sitä mieltä että tätä ei kirjastosta meille lainata, mutta kun kerroin että kirjassa pikku mörkö on peloissaan niin neidin ilme kirkastui ja kirja tuli lainattavien pinoon. Ajatus pelkäävästä möröstä on selvästi mörköjä pelkäävälle lapselle mieleen ja kirjasta on pidetty.

 

Kirjan kieli on lorua, jota on jokseenkin ärsyttävä lukea, mutta meillä ainakin kuulija tykkäsi sitä kuunnella. Kirjan juoni – uhkarohkea pikku mörkyli, joka isän kielloista huolimatta lähtee etsimään hirmuista hiirtä ja erehdysten jälkeen lopulta löytää oikean kohteen jännityksen noustessa ja noustessa – on lasten kirjoista tuttu. Ainakin olen lukenut samasta juonesta variaation jossa pikkuhiiri tahtoo nähdä oikean kissan ja etsii sitä ympäri taloa yksin hiippaillen kunnes kohtaa sen ja pakenee. Tämän juonen variaatoista on meillä tykätty. Asiaan kuuluu että etsijä ei tiedä tarkalleen mitä on etsimässä, paitsi että se, mitä etsitään, on hirmuinen ja peloittava. Niin tässäkin kirjassa. Jännitys nousee, mutta toisaalta tunnelmaa lieventää se, että etsijä erehtyy luulemaan jotain muuta etsinnän kohteeksi ja lapsi, jolle luetaan kirjaa ”tietää paremmin” mikä se on mitä etsitään. Tuo etsintä-erehdys-erehdys-erehdys-hirmuinen hiiri/kissa-pakoon -rakenne vetoaa ilmeisesti lapsen huumorintajuun ja samalla luo vähäisen jännitystäkin.

Kuvitus on värikäs, ilmeikäs ja tukee tarinaa. Lisäksi mörkylit, nimensä mukaisesti, eivät ole kovin pelottavia mörköjä vaan sangen sympaattisia, jollaisiksi ne on piirrettykin.